Author Archives: admin

Tunnuskuvien äärellä

Osa 1: Tunnuskuvien äärellä

Miten paljon voi saada selville taideteoksesta, josta ei lähtötilanteessa tiedetä muuta kuin mitä silmillä on nähtävissä?

Jos olet vieraillut Herttoniemessä Konservointikillan työhuoneella, olet saattanut nähdä siellä pahasti vaurioituneen, nuorta naista esittävän öljymaalauksen. Maalaustaiteen konservaattorit Anna Lehikoinen ja Jenna Parkkila-Mäki kertoivat, että teos oli päätynyt työhuoneelle odottamatta, sillä entinen omistaja oli päättänyt luopua vaikeasti repeytyneestä maalauksestaan. Teoksen aikaisempia vaiheita ei tunneta. Kooltaan se on n. 66 x 56 cm. Konservaattorit olivat jo pidempään suunnitelleet työstävänsä teoksesta näytetyön, jonka avulla on helppoa havainnollistaa asiakkaille eri konservointi- ja restaurointitoimenpiteiden vaikutuksia maalauksiin.

Maalaus kehyksineen ennen konservointitoimenpiteitä (Kuva: Kaisa Kannus)
Maalauksen taustapuoli. (Kuva: Kaisa Kannus)

Konservaattorit ja taidehistorioitsijat näkevät samassa teoksessa eri asioita, joten vuoropuhelu äärellä ja yhdessä pohtiminen on usein erittäin hedelmällistä. Konservointikillan blogipostauksessa Anna Lehikoinen kertoo, miten maalauskonservaattorit tutkivat maalausta ja mitä kaikkea he saivat siitä selville.

Taidehistorioitsijaa kiinnostaa aihe. Maalaus on puolivartalokuva naisesta, ja tausta on erittäin tumma. Naisen asento on aavistuksen kiertynyt, ja katse on suuntautunut ylöspäin. Naisella on päällään roosan värinen, silkkisen kiiltävä, pitsireunainen puku. Puvun miehusta on hyvin avoin. Oikealle käsivarrelle laskeutuu tummanpunainen, kultakirjailtu viitta. Viitan alta pilkistää valkoinen hiha. Naisen leuka on koholla, huulet aavistuksen raollaan ja oikea käsi puristaa vasenta rintaa. Vasemmassa kädessään naisella on ohut, pitkä tanko, jossa hulmuaa kevyesti lippu. Lipussa on punaista ja vaaleaa väriä. Naisen ruskeilla hiuksilla lepää yksinkertainen, pieni kruunu, jonka materiaali vaikuttaa kullalta.

(Kuva: Kaisa Kannus)

Miten maalauksen naisen henkilöllisyys olisi mahdollista selvittää? Taidehistoriassa puhutaan attribuuteista. Ne ovat tunnuskuvia tai esineitä, jotka auttavat identifioimaan taideteoksen aiheen tai siinä kuvatun henkilön esimerkiksi mytologiseksi hahmoksi, pyhimykseksi tai Raamatun henkilöksi. Mies kypärä päässään ja siivet kantapäissään identifioituu antiikin jumala Hermesiksi, apostoli Pietarin taas tunnistaa avaimistaan.

Tässä tapauksessa päättelimme, että lippu ja kruunu ovat ne attribuutit, joiden avulla nainen todennäköisimmin voidaan tunnistaa.

Peter Paul Rubens: Saint Peter. Öljy paneelille. 1610–12. Copyright © Museo Nacional del Prado

Attribuuttien tutkimus osoitti, että kyseessä on mitä todennäköisimmin marttyyri: Pyhä Ursula. Legendan mukaan Ursula oli englantilainen prinsessa, joka lähti 300-luvulla (ajoitus vaihtelee) seurueensa kanssa pyhiinvaellusmatkalle Roomaan. Paluumatkalla hunnit ottivat seurueen kiinni Kölnissä. Muu seurue teloitettiin, mutta hunnien johtaja ampui Ursulan jousella, koska tämä oli torjunut hänet. Näin ollen yksi Ursulan attribuuteista on tyypillisesti nuoli. Ursula on usein kuvattu myös kruunu päässään, jotta hän on tunnistettavissa prinsessaksi. Erittäin tyypillinen ja tärkeä attribuutti on myös lippu, jossa on punainen risti valkoisella, tai joskus hopeisella pohjalla. Kyseessä on Pyhän Yrjön risti, joka on myös Englannin kuningaskunnan lipussa. Eri aikoina Ursulan attribuutit ovat myös hieman vaihdelleet, esimerkiksi varhaisissa kuvauksissa Ursula on usein kuvattu seurueensa kanssa.

Hans Memling: Martyrdom of Saint Ursula. Öljy puulle. Ennen 1489.

Kysymyksiäkin heräsi. Maalauksen naisella ei ole nuolta eikä hänellä näy myöskään rintakehässään tai kurkussaan haavaa, joka Ursulaa kuvaavissa maalauksissa usein on mukana tuomassa lisädramatiikkaa.

Caravaggio: The Martyrdom of Saint Ursula. Öljy kankaalle. 1610

Tutkimassamme maalauksessa naisen käden alla olevassa kohdassa on kuitenkin voimakkaita päällemaalauksia, joten voisiko haava löytyä konservoinnin jälkeen – vai onko taiteilija halunnut kuvata Ursulan ilman nuolta tai sen aiheuttamaa haavaa? Entä maalauksen ajoitus – toisiko teoksen konservointi selkoa tähän kysymykseen?

Jatkamme maalauksen tutkimista ja päivitämme tuloksia vuorotellen yhdessä Konservointikillan Annan kanssa.

Lähteet:

http://www.christianiconography.info/ursula.html

https://en.wikipedia.org/wiki/Saint_Ursula

https://www.historic-uk.com/HistoryUK/HistoryofEngland/Saint-Ursula-the-11000-British-Virgins/

Kuvalähteet:

Caravaggio:
https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=509490

Memling:
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Martyrdom_of_Saint_Ursula,_by_Hans_Memling.jpg

Rubens:https://www.museodelprado.es/en/the-collection/art-work/saint-peter/191fcaa5-1841-41dd-bcae-939be2f88437

Börjeson ja tuntematon viiksiniekka

Börjeson ja tuntematon viiksiniekka

Muotokuva on tehty pitämään elossa muistoa kuvatusta ihmisestä. Joskus käy kuitenkin niin, että muotokuvatun henkilöllisyys unohtuu. Juuri niin oli päässyt käymään pienelle kipsiselle rintakuvalle, joka esittää viiksekästä, keski-ikäistä, korkeaotsaista miestä. Mutta ketä? Sitä teoksen hankkinut keräilijä ei tiennyt. Hän oli ostanut veistoksen identifioimattomana parin muun kipsimuotokuvan kanssa tukholmalaisesta huutokaupasta, jossa kaupattiin kyseenalaista mainetta rotubiologisen tutkimuksen alalla saavuttaneen Gustaf Retziuksen (1842–1919) kokoelma. Se oli päätynyt Kungliga Vetenskapsakademielle vuonna 1919. Kipsiveistoksessa on kuitenkin säilynyt erinomainen johtolanka: nimittäin signeeraus pohjassa. Sen perusteella tiedettiin, että veistoksen tekijä oli ruotsalainen kuvanveistäjä John Börjeson (1835–1910). Tehtävämme oli selvittää, ketä veistos esittää.

KUVA 1: J. Börjeson: rintakuva Gunnar Wennerbergistä, 1898, kipsivalos. Valokuva: KT
KUVA 2: Kaiverrettu signeeraus J. Börjesonin kipsiveistoksen pohjassa. Valokuva: KT

Signeerauksen lisäksi kipsiveistoksen ja Börjesonin yhdistävät toisiinsa myös taiteilijan ateljeessa otetut valokuvat, joista eräässä viiksekäs sankarimme erottuu hyvin taiteilijan oikean käden tuntumassa.

KUVA 3: John Börjeson vuonna 1901 ateljeessaan Tukholmassa (Sergelgatan). Valokuva: Stockholmskällan C 2457.

Kun taiteilija oli tiedossa ja muotokuvan mies muhkeine viiksineen ja kuohkeine kampauksineen lupaavan tunnistettavan oloinen, oli aika etsiä lähteitä. Uusi vihje oli sekin valokuva; tällä kertaa Börjesonin muistonäyttelystä vuodelta 1910, joka löytyi Lundin yliopiston kuvakokoelmasta (Lunds universitetsbiblioteks bildsamlingar). Valokuva on niin korkealaatuinen, että siitä pystyy erottamaan pieniäkin yksityiskohtia, esimerkiksi näyttelytilan vasemmalla reunalla seisovan tutun näköisen viiksiniekan.

Kuva 4: John Börjesonin muistonäyttely vuonna 1910 Tukholmassa (?). Valokuva: Lundin yliopiston kirjasto / Per Bagges bildsamling 160686

Seuraava askel oli tilata kopio muistonäyttelyn painetusta katalogistai, josta muotokuvien nimiä läpi lukemalla löytyi oikea henkilö: toimelias kulttuuripersoona, poliitikko, harrastajasäveltäjä, runoilija ja ministeri Gunnar Wennerberg (1817–1901), josta Börjeson tekikin komean sarjan muotokuvia.

KUVA 5: Gunnar Wennerberg n. 1897. Valokuva: Lundin yliopiston kirjasto / Kart- och bildsamlingarna 92885

KUVA 6: J. Börjeson: rintakuva Gunnar Wennerbergistä, 1898, kipsivalos. Valokuva: KT

Katalogin mukaan rintakuvista löytyy marmoriin veistetty (Nationalmuseum, Tukholma) ja pronssiin valettu versio (tiettävästi Västgöta nation, Uppsala). Lisäksi Börjeson teki muistonäyttelyssä erottuvan seisovan figuurin, josta tunnetaan ainakin kaksi kipsivalosta.ii Seisova figuuri on jo vuodelta 1889, kun taas koko joukko rintakuvia innostuttiin tekemään kymmenisen vuotta myöhemmin, eli vuonna 1898.iii

Vuonna 1817 syntynyt Wennerberg opiskeli Uppsalan yliopistossa klassillisia kieliä, luonnontieteitä, filosofiaa ja estetiikkaa. Opintojensa ohella Wennerberg kunnostautui ylioppilaselämässä ja musiikin alalla. Hän toimi opettajana ennen antautumistaan politiikkaan, ja hänen sydäntään lähellä oli ennen kaikkea kulttuuri, jota hän pyrki poliittisella urallaan monipuolisesti tukemaan. Wennerbergin intohimot musiikkiin kanavoituivat sävellyksiin, joiden innoittajina olivat uskonnolliset teemat, nationalismi ja skandinaavisuus. Vaille teoreettisempaa musiikillista koulutusta jäänyt Wennerberg tunnettiin myös taitavana harrastajalaulajana.iv


KUVA 7: Börjesonin muistonäyttelyn katalogi 1910, yksityiskohta sivusta 9.

KUVA 8: Börjesonin muistonäyttelyn katalogi 1910, yksityiskohta sivusta 12.

KUVA 9: J. Börjeson: kokovartalomuotokuva Gunnar Wennerbergistä, 1889, kipsivalos. Valokuva: Lundin yliopiston kirjasto / Per Bagges bildsamling 160813

“Min far var präst och jag en vildbasare”

Entäpä sitten Börjeson? Millainen taiteilija hän oli? Vaikka kuvanveistäjästä löytyykin hajanaisia tietoja, on selvää ettei hänen nimensä jäänyt kovinkaan pysyväksi osaksi ruotsalaista taidehistoriankirjoitusta. Börjesonin uran tuottelias vaihe osui 1800-luvun jälkipuolelle. Hän edusti kuvanveistäjänä valtavirtaa; imi vaikutteita Roomasta ja Pariisista, löysi tyylisuunnakseen realismin unohtamatta kuitenkaan skandinaavista luonto- ja viikinkimystiikkaa ja antautui muistomerkkien muotokuvien vietäväksi. Tällaisesta, profiililtaan tavanomaiseksi luokiteltavasta tekijästä löytyy tänä päivänä niukkoja elämäkertatietoja matrikkeleista ja lyhyitä mainintoja lehdistä. Taiteilijan paikkaa taidehistoriassa arvioivat kuitenkin vasta jälkipolvet, ja papinpoika Börjeson itse rakensi itsestään kuvaa hurjapäisenä mutta lahjakkaana villikkona, joka päätyi ennen taideopintojaan kyntämään maailman meriä ja sitten vielä räätälinoppiin ja leipomoon.v

Kultasepän alaa kokeiltuaan Börjeson tuli debytoineeksi jopa laulajana tukholmalaisessa teatterissa, minkä Stockholms dagblad huomioi varsin myönteisesti vuonna 1860: “I Farinelli´s parti debuterade en ung herr Börjeson, vars anlag för teatern äro omisskänneliga och som redan inhämtat en för debutanten ovanlig säkerhet att röra sig på scenen.” Ei ihme, että Svea Folkkalender -julkaisussa vuodelta 1875 silloin 40-vuotiaan Börjesonin elämästä maalailtiin – ehkäpä Börjesonin ilmeisten kertojanlahjojen lumoissa – todellista tuhkimotarinaa, jossa köyhistä oloista kivuttiin lahjakkuuden, kokeilumielen ja onnenpotkujen avulla ruotsalaisten taiteilijoiden eturiviin ja lopulta Ruotsin taideakatemian professoriksi vuosina 1886­­­–1907.vi Börjeson opiskeli 1860-luvulla Pariisissa ja Roomassa, jossa hän vietti pitkiä aikoja ja suodatti klassisen veistotaiteen vaikutteita omiin teoksiinsa. Taiteilijan vaiherikas elämä ulottuu muutaman mutkan kautta Suomeenkin, kun Börjeson jakoi Roomassa ateljeensa tunnetun suomalaisen kuvanveistäjä Walter Runebergin (1838–1920) kanssa.vii

Rintakuva

Rintakuvalla, kansanomaisesti pystillä, tarkoitetaan ylävartaloon rajattua muotokuvaa, jossa pääaihe on tietenkin pää. Ruotsinkielinen sana byst viittaa suoraan ilmaisun juuriin eli latinankieliseen sanaan bustum, jonka alkuperäisen merkityksen oletetaan liittyneen ruumiinhautaamiseen ja hautapaikkaan. Italiassa sana busto taas alettiin tarkoittaa tietyn tyyppistä muotokuvaa, eli rintakuvaa. Suomenkielinen rintakuva on siinä mielessä hämäävä, että bustoon voi kuulua myös koko torso tai pelkästään pää ja kaula.


KUVA 10: J. Börjeson: rintakuva “Fru Hierta”, 1897, kipsivalos. Valokuva: Lundin yliopiston kirjasto / Per Bagges bildsamling 160728. Muistokatalogissa numero 73, katso kuva 8.

Statuomaniaa 1800-luvun tyyliin

1800-lukua on hyvällä syyllä kutsuttu muistomerkkien vuosisadaksi. Nouseva nationalismi siinä missä nouseva kaupunkiporvaristokin tarvitsivat merkkimiehiä, ja merkkimiehet tarvitsivat ikuistajikseen taiteilijoita, kirjailijoita ja säveltäjiä.viii Julkisiin tiloihin, kuten aukioille, toreille, puistoihin ja bulevardeille haluttiin kansaa sivistäviä, isänmaan kunniasta muistuttavia ja nuorisoa oikeaan suuntaan ohjaavia kivi- ja pronssipatsaita. Tuotteliaan Börjesoninkin käsissä muovautui monumentteja hallitsijoille, sotasankareille, kirjailijoille, teollisuuspohatoille ja muille suurmiehille. Syntyi ratsastajapatsaita, pystypäiset urhot nousivat korkeille jalustoilleen, ja allegoriset hahmot löysivät paikkansa suurmiesten jalkojen juuresta. Börjesonin kädenjälki näkyy monissa julkisissa veistoksissa, jotka edelleen seisovat Lundissa, Karlskronassa, Tukholmassa ja Göteborgissa.


KUVA 11: J. Börjeson: Kuningas Kaarle XI, 1890-luku, savimalli. Valokuva: Lundin yliopiston kirjasto / Per Bagges bildsamling 160684. Varsinainen, pronssiin valettu muistomerkki kuninkaalle paljastettiin Karlskronassa vuonna 1897.

KUVA 12: J. Börjeson: Mietiskelijä, 1897, pronssi. Valokuva: Lundin yliopiston kirjasto / Per Bagges bildsamling 160852. Mietiskelijästä tehty kipsivalos (?) näkyy myös hyvin Börjesonin ateljeesta otetussa valokuvassa, katso kuva 3.

Teostiedot

Tekijä: John (Johan) Laurentius Helenius Börjeson (myös Börjesson), s. 1835, Halland, Ruotsi k. 1910, Nacka, Ruotsi.
Ajoitus: 1898
Materiaalit + tekniikka: kipsivalos
Mitat: 20 x 12 x 10 cm
Merkinnät: kaivertamalla tehty signeeraus pohjassa; ei muita merkintöjä
Aiheen kuvaus: muotokuva; ministeri Gunnar Wennerbergin (1817–1901) rintakuva
Teoksen provenienssi + näyttelyhistoria: Yksityisomistuksessa vuodesta 2013, Kungl. Vetenskapsakademien 1919–2013, yksityiskokoelma Gustaf Retzius vuoteen 1919, esillä taiteilijan muistonäyttelyssä v. 1910.
Kirjallisuus: John Börjeson 1835–1910: Minnesutställning. Stockholm, 1910.
Kuvalähteet mainittu käytettyjen valokuvien yhteydessä.

Viitteet

i John Börjeson 1835–1910: Minnesutställning. Stockholm, 1910.

ii Börjesonin muistonäyttelyn katalogissa tämän kipsisen muotokuvan mainittiin olevan vuodelta 1889 ja kuuluvan Tukholman musiikkihistorialliselle museolle. John Börjeson 1835–1910, s. 9.Sama museo, nykyiseltä nimeltäänScenkonst museet Tukholmassa omistaa kaksi kappaletta kipsivalosta. Www-lähde: Scenkonst museets föremålssamlingar: https://calmview.musikverk.se/CalmView/Overview.aspx (Luettu 15.1.2019).

iii Börjeson lahjoitti yhden kipsisen rintakuvan Tukholman taideakatemialle, jossa hän toimi professorina. Lähde: John Börjeson 1835–1910: Minnesutställning. Stockholm, 1910, s. 12.

iv Larsén, Carlhåkan, 2015: “Gunnar Wennerberg (1817–1901).” Www-lähde: http://www.levandemusikarv.se/tonsattare/wennerberg-gunnar/ (Haettu 19.1.2019.)

v Thomæus, G., 1927: “J L H John Börjeson”, Svenskt biografiskt lexikon. Www-osoite: https://sok.riksarkivet.se/sbl/artikel/16289. (Haettu 14.10.2018.)

vi Svea Folkkalender 1875, s. 220–223.

vii Thomæus, G., 1927.

viii Katso esim. Liisa Lindgren, 2000. Monumentum: Muistomerkkien aatteita ja aikaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 782. Helsinki: Suomalaisuuden Kirjallisuuden Seura.